perjantai 26. huhtikuuta 2013

Kevätkuulumisia

Molemmista oreista on otettu CEM:it ja niillä on lisenssit voimassa tälle kaudelle. Myös Isakin lisenssi on maksettu, mutta CEM:it otetaan vain jos leasing paikka löytyy. Pluto ja Fetlar ottivat tänä vuonna vastaan vain muutaman tamman ja nyt on molemmilla kiintiöt täynnä. Ensi vuonna näillä näkymin voidaan ottaa vähän useampi tamma vierailemaan :)

Tammojen varsomisia jo jännitetään, vaikka niihin on vielä aikaa. Onneksi, kun säät on mitä on. Mukavampi saada varsat kuivempaan ja lämpimämpään säähän ja mahdollisimman pian laitumelle.

Tänä vuonna odotetaan kahdeksaa varsaa, minkä takia kesällä astutetaan vain muutama tamma. Muut saavat pitää välivuoden ja toimia ratsuponeina.

Jekku (P. Skerry) ja Aku (Mr Magoo) ruunattiin ja Jekku lähteekin uuteen kotiin kun on toipunut riittävästi ruunauksesta. Aku etsii vielä uutta kotia ja siitä saakin joku todella kivan käyttöponiruunan kunhan ikää tulee tarpeeksi. Akulla on hyvä luonne ja se on isokokoinen ja ryhdikäs poika, jolla on varmasti paljon annettavaa käyttöpuolella :)

lauantai 3. marraskuuta 2012

Uusia poneja!

Käväisimme Lehtosen Mirkkan kanssa Ruotsissa hakemassa hänelle pari minishettistä ja samalla reissulla mukaan tarttui myös meille pari ponia... :) Tammat Mailand Betsy ja Roselyn af Jäboruder kera varsansa Mr Magoo. Roselyn on huippusukuinen tamma, joka on Ruotsissa SUCH-palkittu. Betsy tuotiin lähinnä myyntiä ajatellen, eli se on myynnissä, ja siitä saisi joku erittäin hienon ponin sekä jalostukseen että käyttöön. Betsy on Ruotsissa Diplomi-palkittu ja se on tiinehtynyt ja varsonut ongelmitta. Betsyllä on ratsastettu ja se on erittäin hyväluonteinen tamma. Tamma myydään Suomeen rekisteröitynä ja se on eläinlääkärin tarkastama. Betsyn pitäisi mielelläni kyllä itsekin, mutta toisaalta olisi mukava antaa jollekin mahdollisuus jalostaa hienolla, hyväsukuisella, kirjavalla tammalla. Tämän tasoisia kirjavia tammoja kun on Suomessa ERITTÄIN vähän. Pikkuinen "Aku" (Mr Magoo) saattaa olla myynnissä loppuvuodesta/keväällä, huippusukuinen orivarsa, joka on hyvänkokoinen ja ryhdikäs varsa. Roselyn jää itselle jalostuskäyttöön. Jos nämä ponit kiinnostavat, ota yhteyttä säköpostitse! Meillä saattaisi olla myös myynnissä vuotias hiirakkotamma ja 15-v tamma joka erinomainen käyttöponi (ratsastettu ja ajettu).

Roselyn & Mr Magoo
 
Roselyn

Betsy

lauantai 22. syyskuuta 2012

Pennut kohta jo 4 viikkoa!

Pennuille tulee maanantaina jo neljä viikkoa täyteen joten kuvasimme pentujen "passikuvat" :) Nyt alkaa pentuaitauksessa olla jo vipinää, vaikka pennut vielä paljon nukkuvatkin. Aivan ihania ja reippaita corgin alkuja kaikki :)

Poika1

Poika2 

Tyttö1

Tyttö2
 
Tyttö3

Tyttö4

Tyttö5

Tyttö6
 

perjantai 14. syyskuuta 2012

Mustialan näyttely

Viime viikonloppuna suuntasimme Mustialaan molempina päivänä hallakko-jengin kanssa. Lauantaina vuorossa olivat sisarukset Jasmin ja Dimma. Pieni Jasmin mitattiin aamulla ja siirtyi kilpailemaan miniluokkaan. Hyvinkehittynyt ja hienosti liikkuva tamma palkittiin luokkavoitolla ja I-palkinnolla! Dimma oli luokassaan 6/8 II-palkinnolla ja samassa luokassa kasvattimme Promisehill Empress "Emma" oli upeasti toinen I-palkinnolla, heti BIS 3:sen jälkeen. Promisehill Winter Flower "Ronja" sai hopeaa vaikeassa riding classissä ja Emma oli kolmas helpossa ohjasajossa, ei hullummin 3-vuotiaalta :)

Promisehill Skelberry
Classwinner, 1st price

Promisehill Simmer Dim
6/8, 2nd price
 
 
Sunnuntaina mukana oli Bonnie, Ruu ja Bella. Bella oli upeasti tammavarsojen 4/11 II-palkinnolla. Ruu luokassaan 4/8 I-palkinnolla ja Bonnie voitti luokkansa I-palkinnolla!
 
Promisehill Fairy Floss
4/11, 2nd price

Promisehill Foula Fairy
4/8, 1st price

Beaudesert Autumn Fair
classwinner 1st price

Beautiful Bonnie <3
 
Ei hullummin hallakoilta! :)
Kaikki tulokset/results from the show: Mustiala tulokset 2012



lauantai 1. syyskuuta 2012

Pennut syntyivät!

Pennut syntyivät viime viikolla maanantaina ja tiistain välisenä yönä. Yhdeksän pentua, joista yksi syntyi kuolleena. Loput kahdeksan voivat hyvin ja ovat reippaita :) Kaikki pennut ovat punaisia valkoisin merkein, isä Pulla ei näin ollen ilmeisestikään jätä kuin punaisia pentuja. Kaksi poikaa ja kuusi tyttöä, kaikille on näillä näkymin jo uudet kodit odottamassa.

Koko pesue <3

Pojat ja takana yksi tyttö

Tytöt

torstai 23. elokuuta 2012

Chamness Golden Girl PREFERENT

Tänään tuli Hollannista ilouutisia, Chamness Golden Girl on palkittu jälkeläisistään Preferent- arvonimellä! Näyttelytulosten perusteella Goldy oli jo Kroon-palkittu, mutta nyt tosiaan jälkeläisten perusteella myös Preferent. Goldyn tytär Elodie La Chico-Caballo palkittiin myös Kroon Preferent -tammana ja toi Goldylle loput pisteet Preferent-arvoon.


Goldy 25-vuotiaana tämän kesäisen tammavarsansa kanssa. Varsa on kuvassa alle vuorokauden ikäinen.

maanantai 20. elokuuta 2012

Vermon näyttelyssä

Vermoon suuntasimme sunnuntaina hallakkojengin kanssa. Ihan ei mennyt esitykset putkeen ja siitä sitten rokotettiin, mutta välillä on poneillakin huonoja päiviä. Ruu suuttui kun ei saanut syödä kehässä ja kulki koko ajan korvat takana ja hapan ilme naamalla... Ei ihan sitten sillä onnistunut hurmaamaan tuomaria läskiensä takaa :D Ruuta siis moitittiin lihavuudesta joka vaikutti myös sen takaliikkeisiin. Ja täytyy sanoa, että se tyypillinen "Ruuenergia" puuttui ihan täysin neidistä, joten ei ihme että liikkeet olivat vaisut. Ruu on ollut laihiksella vaikka kuinka ja kauan ja sitä on ratsastettu, mutta eipä tunnu laihtuvan. Nyt toivotaan että tiineys ja sitä myöten varsan imetys saisi vähän Ruuta laihtumaan. Bonnie oli taas niin pystyyn kuollut kuin olla ja voi, ihan kuten viime vuonna Mustialassa jossa tuomari totesi että paljon paremmin olisi mennyt jos tamma olisi hymyillyt... Jos sitä ei huvita, ei sitä saa mitenkään piristymään. Nyt ajattelin että varsa pitäisi tamman skarpimpana, mutta ei. Muuten hyvä arvostelu, mutta kun ei ponissa ole mitään loistoa niin ei voi mitään. Bella taas oli energinen ja hyvin käyttäytyvä, harmi vaan ettei tuomari ravuuttanut varsoja ollenkaan, Bellalla kun on erittäin hieno iso ravi. Mutta näin tänään, kyllä Bella vielä pääsee liikkensä näyttämään :)

Kuvia en ole vielä poneista onnistunut bongaamaan, mutta jos vaan löydän ja saan lainata, päivitän niitä tänne. Oma kamera kun oli koko päivän autossa...

Näyttelyssä esiintyivät myös kasvattimme Promisehill Empress, joka palkittiin rotukehässä II-palkinnolla ja Hippoksen kehässä I-palkinnolla. Promisehill Winter Flower osallistui käyttöluokkiin ja teki taas hienot, asialliset suoritukset.


Ruun arvostelu (Promisehill Foula Fairy) judge Ms Jane Barry
"Good type, attractive head, good topline. Good length of rein and deep body. Good bone, good round feet. Straight walk but lacks energy. More energy at trot but lacks propulsion. Too fat, spoils her action behind." II-palk.






Bella (Promisehill Fairy Floss) judge Pat Renwick
"Good shetland type, nice head, nice deep body, nice length of rein. Strong hindquarters. Wide behind, straight in front." II-palk.






Bonnie (Beaudesert Autumn Fair) judge Ms Pat Renwick
"Good breed type, nice topline with good hair. Good deep body, nice length of rein. Good straight active walk & trot." II-palk.


Ruu

Promisehill Empress
ylläolevat kuvat: Salla Ranta
Promisehill Empress
kuva: Annika Vainio